Nian hoitokirja

Laitettuani ostoilmoituksen Keskustaan ajattelin etsiväni yhden-kaksi "peruspollea", joiden kanssa voisin tutustua ravien maailmaan. Lopputulema oli se, että lastasimme Tinsun kanssa hevosrekan ja lähdimme hakemaan hevosia kotiin. Monikossa. Hevosia oli tulossa kotiin viisi. Plus toki Tinsun hankkimat kaksi, mutta se nyt ei sinäänsä yllättänyt yhtään. Nuori nainen oli pahin hevoshamsteri, jonka olin koskaan nähnyt. Niaan olin päätynyt erittäin lyhyen esittelytekstin perusteella;

"Sitten ois vanhempia jo startanneita kasvatteja jotka vois lähteä uuteen kotiin;... Nathania Duán ..."

Startit olivat menneet hyvin ja kaikki oli ok, suku kiva, ihan menestynyt etc. Sinäänsähän ruunikossa Amerikanravurissa ei olisi ulkonäöllisesti mitään sen kummempaa tai sykähdyttävämpää, mutta kun katsoin kuvaa olin tipahtaa penkiltäni. Sutjakkarakenteinen tamma ravasi kuvassa ilmeisen matkaavoittavasti, pää hieman vinossa, mutta se vain lisäsi yhdennäköisyyttä. Se oli ilmetty Hope. Rakas hoitohevoseni, joka oli kuollut varsomiseen jo vuosikausia sitten. Syynäsin sukutaulun mikroskoopilla läpi, mutten löytänyt yhtään tuttua sukulaista. Eikä Nia tietystikään Hope olisi, tiesin toki sen, mutten voinut vastustaa tamman ostamista. Vaikkei se voittaisi starttiakaan ikinä, se ei haittaisi, sillä hevonen oli upea.

Päästyämme Duán Stablen pihaan olo oli kun teinipojalla. Tinsu irvisteli vieressäni ja kysyi uskaltaisinko edes lähteä katsomaan tammaa. Pyöräytin silmiäni ja pakitin sinisen rekkamme parkkiin, sammutin sen ja hyppäsin alas kuskin paikalta. Tervehdimme tallin omistajaa Reibiliä, joka johdatti meidät karsinassaan odottavan Nian luo ja otti sen käytävälle katsottavaksi. Ruunikko tamma tuli säyseästi ulos karsinastaan ja venytti turpaansa minua kohti. Sen silkkinen turpa kosketti kämmentäni ja rapsutin sitä toisella kädellä pitkän mustan harjan alta. Punertava karva kiilsi valossa ja tamma oli kaikinpuolin uskomaton ilmestys. Se oli menoa se.